Studiokokeiluja

Kävimme hieman kokeilemassa miten tuo studiotouhu luonnistuu. Tosiaankin aika kokeilu-asteella ainakin itsellä tuo studiokuvaaminen. Mukana messissä oli Tuomas ja Tatu. Tuomas noilla ko. valoilla onkin hankkinut jo aikaisemmin kokemusta.
Käytössä oli pari kappaletta Elinchromen studiovaloja, vähän hiusvaloa jne. Mallina toimimme itse toisillemme (…kinda gay I know…), mutta niin kuin sanoin, oli tämä kerta puhtaasti kokeilua ja totuttelua studiokuvaamiseen.
Keväällä onkin ilmeisesti muutama projekti tulossa työn alle, kannattaa tarkkailla sivuja! Ja ainakin itseäni puraisi tuo studiokärpänen sen verran nyt, että varmasti kevään aikana jonkinlaiset valot tulee hommattua myös omiin nurkkiin.
Osa alla olevista kuvista on Tuomaksen ottamia, osa omiani, osassa Tuomas on hoitanut jälkikäsittelyn, osassa itse :-D Selviää sourcesta viimeistään jos kiinnostaa katsella kumman (c) ovat…
Kannattaa muutenkin tsekkailla sivustoa, uutta teemaa putkahtaa esille pian vuodenvaihteen jälkeen! Tulee sitten kuvatkin hieman käyttäjäystävällisemmässä muodossa sivuille eikä tuollaisena typeränä pötkönä kuten yllä…
Kuvia arkistoista…
Sattuneesta syystä on nyt tänä viikonloppuna tullut vietettyä normaalia enemmän aikaa kotosalla…Syistä mahdollisesti myöhemmin lisää, katsotaan mihin suuntaan kippo kaatuu…
Mutta kotona vietettyjen hetkien takia/ansiosta on tullut myös katseltua kuva-arkistoa ja totesin että vuosi sitten tehdyltä Rukan-matkalta on monta kuvaa käsittelemättä, täytyy lisätä niitä ja muita arkistojen kätköistä löytyviä. Lisää siis tiedossa myöhemmin, mutta tässä nyt jo pari ‘uutta’ kuvaa:





